tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tontilla tapahtuu

Tontilla on nyt viimein tehty pohjatyöt ja tulevaa taloa ja tonttia alkaa jo vähän hahmoittamaankin. Tässäpäs muutama kuva tontin edistymisestä kevään ajalta.

31.3. Tietä tontille on alettu rakentamaan. Meidän talo jää tuonne edestäpäin vasemmalle puolelle.

22.4. Tie jo valmiimpana.
 
.

13.6. Ensimmäiset maatyöt tehty omalla tontilla.



19.6. Näytti tältä.


Tänään oli pohjat valmiina ja sorat ajettu. Veetikin kävi vähän testaamassa, miten tuolta putkien alta pääsee kulkemaan :) Tie tulee etupihalla hassusti vinoon tontin poikki kun kaupunki oli fiksuna vetänyt putket keskelle tonttia, joten liittymää ei saatukaan siihen kohtaan, mihin haluttiin.





Tämmöistä siis tapahtunut tässä kolmen kuukauden kuluessa. Viime vai toissaviikolla tuli rakennuslupa ja tällä viikolla pitäisi alkaa sokkelin teko! Sittenhän sitä vasta kunnolla hahmottaa, että millainen siitä talosta tulee. Tontilta tullessa kävin poimimassa pihalle vähän lupiineja, koska en oo saanut aikaiseksi ostaa kesäkukkia vielä ollenkaan...