perjantai 24. elokuuta 2012

The terassi

Nyt se ois sitten kokonaan valmis, terassi nimittäin! Eilen mies saatti sen loppuun kolmen talkootyöläisen voimin. Kiitoksia vaan kaikille auttaneille! Vaikka epäilen, että talkooporukasta kukaan tuskin lukee tätä blogia tai vaikka lukisikin, niin ei kuitenkaan tunnustaisi ;)




Terassi on vielä tuollalailla tyhmästi ilmassa, kun siihen tulee vielä ensi kesänä maata lisää kun aletaan tehdä pihatöitä. Noista kuvista näkee nyt tuon talon lähes valmiin värityksenkin. Vielä tuo pieni soiro tuolla ikkunan yläpuolella on maalaamatta, koska sinne ei ole yltänyt ilman telineitä.




Ja etuterassikin on nyt kokonaan valmis. Ensi vuonna käsitellään nämä tummemmaksi öljyllä. Tänään meillä oli LVI-hemmo töissä ja siksi terassin portailla on jotain pömpeleitä :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Aikaa on, ideoita ei

Nyt lomalla olisi reilusti aikaa bloggailla vaikka mitä mukavaa, mutta tietenkin juuri silloin iskee ideaköyhyys! Mies viettää päivät raksalla tehden terassia, mutta mun pitää olla kotona Veetin päikkäreiden ajan, joten aikaa olisi monta tuntia ihan omassa ylhäisessä yksinäisuudessä. Jotenkin en vain ole keksinyt mitään kivaa kirjoitettavaa.

Raksalla on kuitenkin silti ahkeroitu ja tosiaan etuterassi melkein valmis!





Tänään mentiin aamulla poikkeuksellisesti koko perheen voimin raksalle. Yleensä mies menee kun Veeti menee nukkumaan ja me sitten Veetin kanssa mennään kavereiksi päikkyjen jälkeen. Ajattelin kuitenkin käydä keräämässä hieman käpyjä, sillä näin netissä kuvan kivasta käpykranssista ja ajattelin jo keräillä matskua valmiiksi, että voin jossain vaiheessa syksyä askarrella.

Ainut ongelma on raksalla se, että Veetille pitäisi keksiä jotain tekemistä, että ei olisi koko ajan tiellä tai tekemässä pahuuksia. Jos olisi edes asfaltti tiellä, niin voisi ottaa vaikka liidut mukaan. Hiekkalelut ei kiinnosta yhtään, eikä olla oikein keksitty mitään järkevää ja mielenkiintoista tekemistä Veetille.


Käpyjä ei löytynyt kovinkaan paljoa, joten ruuvailin miehen apuna terassilautoja kiinni. Raksalta lähdettiin käymään vielä puistossa ennen syömähommiin lähtemistä.

tiistai 21. elokuuta 2012

Keittiö

Ajattelin laittaa teille vähän kuvia meidän keittiösuunnitelmista. Tässä on pari ensimmäistä versiota keittiöstä. Keittiö tulee olemaan tämän mallinen tai koneet ja kaapit tässä järjestyksessä, mutta jotain pieniä muutoksia saattaa tulla esimerkiksi kaappien/laatikoiden kokoon ja järjestykseen.

Ollaan kysytty keittiötarjous nyt Petralta, Topi-keittiöiltä, Puustellilta sekä Omega-keittiöiltä. Ensi viikolla saamme sitten luultavasti jo vähän verrattua hintojakin keskenään.


Vasemmalle siis tulee ensin jääkaappi ja pakastin ja sen jälkeen uuni ja mikro kaapissa. Nurkkaan tulee joko tavalliset kaapit tai rulokaappi, johon laitetaan sitten kahvinkeitin ja muut pienkoneet, joiden ei tarvitse jatkuvasti olla näkyvillä pöydällä. Oikeaan reunaan tulee korkea kaappi, johon tulee yksittäisiä ulosvedettäviä laatikoita. Seuraavassa korkeassa kaapissa on integroituna astianpesukone.

Muut laatikot ovat sitten tavallisia vetolaatikoita eri levyisinä ja yläkaapit tulevat tuplakippiovilla, eli koko tuo kaappi aukeaa siten, että molemmat ovet kippaa ylöspäin kerralla.


Saarekkeeseen tulee liesi sekä molemmin puolin laatikoita. Kaapin ovet tulevat luultavasti olemaan kiiltovalkoiset alumiinisilla listavetimillä, paitsi jos päädytään Omegakeittiöön niin sitten listavetimet saa myös valkoisena. Muilla toimittajilla sitä värivaihtoehtoa ei ollut. Yläkaapit laitettiin vain osalle seinälle, että yleisilme pysyisi hieman kevyemmän näköisenä. Nyt sitten mielenkiinnolla odotetaan tarjouksia eri firmoilta!

Mies oli tänään tekemässä terassia ja etupihan terassi onkin jo melkein valmis!

lauantai 18. elokuuta 2012

Hanoja ja suihkuja

Hanoja ja suihkuja

Hanavalinnatkin on vielä tekemättä, koska niillä ei vielä ole niin kiirus ollut. Merkeistä ollaan katsottu ensisijaisesti Damixaa, sen jälkeen Orasta ja K-ketjun omaa merkkiä Celloa.  Tässä muutama malli, mitä olen harkinnut meille.


Akita Damixa


Oras hydra

Cello Modern
Suihkuissa ei oikeastaan ole juurikaan ulkonäöllistä eroa. Oraksen Hydra on huomattavasti kalliimpi, kuin kilpailijansa.
Damixa Lyra


Oras Safira


Cello Funky CG
 Damixan keittiöhana on kivemman näköinen kuin Oraksen vastaava. Toisaalta tuo Cellon ulkonäkö on alkanut miellyttää silmää kovasti. Varsinkin kun näin sen ihan paikoillaan Kiikkusaari-blogissa. Toisaalta nuo Cellot on jo niin halpoja, että epäilyttää niiden kestävyys. Damixat on sisältä messinkiä, joten niiden ei pitäisi hajota ja Orastakaan ei tehdä enää Suomessa, ainakaan kokonaan ja niihinkin on kuulemma laitettu sisuksiin muovia.
Damixa Clover+bidee


Oras Cubista

Cello Modern


Vessahanat on sitten valmistajilla erilaisia. En oikein tiedä, että mistä pitäisin eniten. Tuo Damixan oli livenä paljon hienompi kuin kuvassa. Tuossa se näyttää jotenkin pyöreältä, vaikka se on semmoinen vähän litteä ja leveä. Luulen, että kallistumme kuitenkin tuon Damixan puolelle näissä. Pitää vaan pyytää tarjous ensin hanoista ja katsoa, että millainen hintaero tulee Orakseen, koska sen perushanoilla on laskettu hinta meidän taloon.

tiistai 14. elokuuta 2012

Maalihommia

Muutama lomapäivä on vierähtänyt raksalla maalaushommissa. Mies on maalannut oven- ja ikkunan karmeja ja minä noita efektikohtia siihen korkeuteen kun olen yltänyt. Korkeanpaikankammoisena jätän nuo korkeat kohdat suosiolla miehelle. Löydettiin naapurien avustuksella täydellinen tehosteharmaa eli Nordica Econ 572x. Vielä pitäisi toisen kerran maalata tehosteet ja sitten nuo korkeat kohdat, joihin ei olla ilman nosturia ylletty, mutta kyllä tuosta alkaa jo vähän saada selkoa siitä, miltä talo tulee näyttämään.

Ikkunan alta on maalattu jo kaksi kertaa, eli tuo on se lopullinen väri nyt.


Oviaukkojen ympäristö tulee kokonaan harmaalla ylös asti, en vain yltänyt sinne vielä ilman apuja :) Terassilaudat tulee myös tällä viikolla, joten siinä riittääkin loppuviikoksi puuhaa.



Takapihan terassisyvennys tulee myös harmaalla. Ikkunanpuolinen seinä on vain vielä maalaamatta, koska maalattiin ensin ikkunanpielet.

lauantai 11. elokuuta 2012

Maalitestausta

Eilenkin (ylläripylläri) käytiin raksalla. Veetillä ekaa kertaa päällä papan tuoma paita ja kokokin näytti osuneen kerralla oikein ;) Meillä onkin melko vähän noita yksivärisiä paitoja, joita voisi pitää esimerkiksi noiden Villervallan housujen kanssa, kun ne on semmoiset hassun turkoosit.




Raksalla on tehty jo etuterassikin! Sekin on yllättävän iso. Tolpat on myös maalattu valkoiseksi. Tai siis itsehän me ollaan ne maalattu :)


Samaten autokatoksen tolpat on saaneet valkoisen maalin ja pienempää autoakin on testattu katokseen :)


Nyt pitäisi päättää tehosteväri ja ostettiinkin purkki harmaata maalia tänään. Väri on tuommoinen vähän myyränharmaa, joka ei taita siniseen vaan ehkä enemmän ruskeaan niin jotenkin se näyttää tuon vaaleamman harmaan rinnalla ruskealta. Varsinkin noin pienenä alana. Mutta tämä se kuitenkin taitaa olla, koska en halua mitään siniseen taittavaa, koska sitten tuo vaaleanharmaa näyttää vielä enemmän vaaleansiniseltä!


Valintoja

Valintoja

Meidän pitäisi osata päättää jossain vaiheessa, että millaiset lattiat uuteen taloon tulee. Väritys on selvä, se tulee olemaan vaaleasävyinen laminaattien osalta ja tummanharmaa laattojen osalta. Nyt tähän mennessä parhaiksi värivaihtoehdoiksi ovat nousseet Paradorin Arctic Pine-sävyinen laminaatti, sekä Paradorin Trendtime 4 valkoinen marmorirakenne laminaatti.

Arctic Pine on tavallisen laminaatin näköinen, hyvin vaalea ja harmaaseen taittava laminaatti. Semmoinen perinteisempi.


Toinen vaihtoehto on enemmän valkoisen laatan näköinen marmorirakenteinen laminaatti. Tämä miellyttäisi silmää oikeastaan enemmän kuin tuo puukuvioinen, mutta pelottaa, että millainen tämä on sitten käytössä, kun se on kuitenkin valkoinen...


Paradorin sivuilta pääsee tämän laminaatin kohdalta tuonne aikaisemmin jo mainitsemaani Helmiä&Liljoja-blogiin , jossa on käytetty tätä valkoista laminaattia. Alla oleva kuva on sieltä lainattu ja siitä näkyy paremmin, että minkänäköinen tuo laminaatt on sitten käytössä. Hienohan se on kuin mikä ja hyvin saa käsityksen, miltä se meilläkin tulisi näyttämään, sillä meille tulee varmaankin myös harmaa sohva ja pöytäryhmähän meillä on myös valkoinen. Muut laatat tulevat olemaan tumman harmaita eli siis keittiö ja eteisaula. Näistä kun osaisi vielä valita sen oikean!



Pihavalot ollaan saatu melko varmuudella jo päätettyä. Etupihan pylväisiin tulee tällaiset Modenan rosterinväriset kaksisuuntaiset lamput.


Lisäksi etupihalle ja myös takapihalle tulee tällaisia Oslo-valaisimia. Meidän nykyisellä kadulla on melkein joka talossa nämä ja miellyttävät kyllä ainakin minun silmää tuolla kivalla muodollaan. Meidän ulko-ovessa on samanmalliset suorakaiteen muotoiset aukoitukset, kuin näissä lampuissa nuo valo-osat.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Terassia pukkaa

Eilen käytiin myös Veetin kanssa raksalla katsomassa, kun mies oli siellä siivoamassa. Meidän terassin runko on nyt melkein valmis.



"Kukkuu", huikkaa Veeti tikapuilta.


Tässä näkyy nyt ne kodinkoneiden upotusten paikat kodarissa. Tuo jakkara on siis siellä, mihin ne kodinkoneet ja kaapit tulee.


Saunan puolelta näyttää tältä. Ja miten niin on pölyistä tuolla??