keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Hähää, vieläkin laattoja!

Ja vaikka vähän lupailin muutakin kuin laattakuvia raksalta niin silti saatte niitä edelleen. Meillä oli käynyt ensimmäinen moka tuolla raksalla, sillä päätyseinä oli laatoitettu väärällä laatalla! Eka katsoin vaan, että "vau, efektiseinäkin on paikoillaan". Sitten tuli semmoinen miettivä fiilis, kun seinän piti olla musta ja laatat olivat harmaita. Tuossa seinässä ne näyttävät vielä oikeaa tummemmilta. Verrattiin laattaa lattialaattaan, joka yllättäen olikin tummempi kuin seinälaatan, vaikka piti olla toisin päin.



No otettiin yksi laatta malliksi mukaan ja hurautettiin Rautapohjaan. Kävi ilmi, että jossain vaiheessa laatan koodi on muuttunut, sillä alkuperäisissä suunnitelmissa se on oikein, mutta tilauspaperilla väärin. No onneksi vahinko oli pieni ja me laitettiin uudet laatat heti tilaukseen ja väärätkin irtosi nätisti seinästä. Joten eipä tuossa menetetty mitään.

Toinen pikku kömmähdys oli sattunut saunassa, missä oli laitettu paikoilleen tuo kiukaan takana oleva laatta, joka oli asennettu saunaan nähden keskelle, mutta koska meidän lauteet eivät ole symmetriset, jäi se tuolla lailla idiootisti vasempaan reunaan ja kuten näkyy, niin tuo hormikaan ei ole keskellä laattaa, vaikka pitäisi olla. Pikainen soitto rakennuttajalle ja homma hoidetaan kuntoon leventämällä tuota kiviseinää hieman oikealle päin, niin tulee sitten symmetrinen :) Mukava, että kaikki korjaukset sujuu ongelmitta, eikä tarvitse tapella, että saisi asiat oikaístua. Vaikka eihän meillä ole mitään moitittavaa tähän mennessä ollutkaan ja väärät laatatkin olivat rautakaupan vika.

Tuo taustaseinä on tuommoista harmaata kiveä, jossa on pinnassa pientä blingblingiä, kuten kuvastakin vähän näkyy, kun tuo seinä kiiltelee.


Laminaatitkin alkavat olla paikoillaan muualla paitsi olohuoneessa ja meidän makkari on vielä puoliksi kesken. Tämä toinen pienempi makkari oli vain ainut, mitä ei oltu vielä suojattu, joten sain siitä kuvan.
Laminaatti on Paradorin Arctic pine.

1 kommentti:

  1. Tutulla myös kävi niin, että oli jossain projektissa joskus tullut väärät laatat. Olihan se harmi. Meidän täytyisi aloittaa keittiöremontti, ja on nyt myös paljon valintoja tehtävänä. Lähinnä inspiraatiota on kerätty nyt hetken aikaa. https://www.laatta-asennus.fi/palvelut/remontit

    VastaaPoista