sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kalustekekkerit jatkuu

Kalustetalkoot jatkui keskiviikosta perjantaihin ja tässä kuvia siitä, mitä miehet ovat saaneet aikaan.



Keittiössä on paikoillaan jo uuni ja mikrokin ja nurkassa pilkottaa tuo meidän rulokaappi. Kylmäkalusteet odottavat tehtaalta korkeampaa kaappia, johon mahtuisivat.


Saareke on liettä ja pomppupistoketta vaille valmis. Kaikki laatikot ja ovetkin ovat jo paikoillaan. Niin ja sokkelilaudat puuttuvat vielä joka paikasta.


Kodinkoneet meille tuli Grammilta. Ulkonäköön  ainakin ollaan tyytyväisiä, muut kokemukset tulee vasta sitten, kun päästään niitä testaamaan. Uunina meillä on höyryuuni höyrypuhdistustoiminnolla. Hassua kun nykyään uunitkin on kuin pieniä tietokoneita. Meillä tässä on kosketusnäyttö ja pystyy esimerkiksi päättämään, että minkänäköisen kellon tuohon näytölle haluaa. Tärkeä ominaisuus, eikö? :)


Lisäksi uunista löytyy erilaisia ohjelmia ja ilmeisesti valmiita paisto-ohjelmia. Joutunee ehkä lukemaan ohjekirjan, ennen kuin tuota uskaltaa ottaa edes käyttöön :) Mikrokin on kuulemma joku yhdistelmämikro eli sitä voi käyttää uunina. En edes tiennyt, että meille on semmoinen tulossa. Mies kertoi siitä raksalla eilen. Oli kuulemma maksanut vähän vaan enemmän niin oli ottanut sen. Eipä lopu ainakaan uunitila kesken jos leipoo vaikka jouluherkkuja ja ruokia samaan aikaan :)



Saareke on kyllä ihanan tilava keksintö ja onhan sillä kokoakin. Ruokailutilan puolella on myös kaapit ja tuonne suunnittelin laittavani harvemmin käytettävät tarjoiluastiat ainakin.


Kodinhoitohuone on myös melkein valmis. Taso menee vaihtoon, koska se oli väärä. Tilalle tulee ihan tumman harmaa taso. Altaan kanssa on pieni ongelma, kun hana ei mahdukaan altaan taakse vaan se pitää laittaa tuohon oikealle puolelle, koska hanan kahva on vasemmalla puolella ja jos sen laittaisi vasemmalle, joutuisi hanan sulkemaan siten, että hihat kastuisivat.


Pesukoneet on laitettu paikoilleen upotukseen. Koneet ovat Eletroluxin. Pyykinpesukone on varustettu höyrytoiminnolla. Onko jollain tuommoisa höyrykonetta? Mietin vain, että pysyvätkö kauluspaidat rypyttöminä pesussa vai joutuuko ne edelleen silittämään? Koneiden kummallakin puolella on vielä kaapit. Toisella puolella on korit, joihin voi lykätä vaikka rummusta tulleet vaatteet viikkausta odottamaan, jos ei heti ehdi niitä laittaa kaappiin. Ei tartte jättää vaatekasoja tasolle odottamaan.


Altaan vastaisella seinällä on täyskorkeat kaapit. Vasemmalla on pyykkikorit ja kaksi muuta ovat ihan tavallisia hyllykaappeja. Tuonne tulee näillä näkymin liinavaatteet sekä pyyhkeet.


Myös pesuhuoneen sekä vessan tasot ovat paikoillaan. Vain hanat ja valopeilit puuttuvat vielä.



Makkareihin tuli tavalliset valkoiset, korkeat kaapit. Vetimet vielä puuttuvat.


Molemmissa pienemmissä makkareissa on identtiset kaapit. Yksi kaappi on tangollinen ja kaksi muuta on yhtenäistä kaappia, jotta isommatkin tavarat (lelut) mahtuvat hyvin.


Vielä odotellaan liukuovia sekä eteisen liukuovikaappeja saapuvaksi. Niiden olisi pitänyt tulla jo tällä viikolla, mutta ilmeisesti toimitus on vähän myöhästynyt.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Keittiöjuttuja

Meidän raksa on jo siinä vaiheessa menossa, että kalusteita laitetaan tämä viikko paikoilleen. Mies pitää ylityövapaita pois ja päivisin meillä on raksamies apuna kalusteiden laittamisessa. Illat mennään talkoovoimin ja onneksi on ihania kavereita (tai oikeastaan niiden miehiä :)), jotka jaksaa auttaa meitä auttamisen ilosta. Yhdessä päivässä olikin saatu jo hurjasti aikaan ja keittiö näyttää jo ihan keittiöltä!



Rungot on paikoillaan ja osa ovista. Eihän se tietenkään mennyt ihan nappiin, sillä muutama kaappi oli väärän kätinen ja kylmälaitteet eivät mahtuneet niille varattuihin koloihin, vaikka kodinkoneiden mitat oli myyjälle ilmoitettu etukäteen. Kätisyydet tulee Puustellin asentaja korjaamaan jälkikäteen ja huomenna pitää laittaa reklamaatiota noista kylmälaitteiden komeroista. Toivottavasti korjaustoimitus saadaan mahdolisimman pian meille, että saadaan tehtyä keittiö loppuun aikataulussa!


Saareke hakee vielä paikkaansa, mutta laatikostot on jo kasassa. Ihanan tilava ja sisäänsä paljon tavaraa kätkevä tuo kyllä on!


Myös mikro ja uuni on jo paikoillaan ruuvausta vaille ja rulokaappikin kurkistelee tuolla nurkassa. En malttaisi millään odottaa, että näen keittiön kokonaan valmiina!

EDIT: Keittiönkaapithan on siis valkoiset, päällä on vain siniset suojamuovit :)
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kaaos

Raksalla vallitsee myös täysi kaaos, sillä sinne ovat saapuneet kalusteet sekä kodinkoneet ja ne kaikki on isoissa paketeissa pitkin raksaa.



Kaikki väliovet ovat myös paikoillaan. Valittiin tuommoinen laakaovi, eli se on ihan tasainen ja miellyttää omaa silmää huomattavasti enemmän kuin monipeiliset ovet, joita varmaan yleisimmin käytetään. Semmoiset meillä on tässä nykyisessäkin asunnossa.


Kylpyhuoneen suihkut on myös paikoillaan ja hyvältä näyttää! Noita "saippuatelineitä" tuossa suihkun varressa vielä mietin, että ottaisinko pois vai annanko olla. Meillä tulee tuohon suihkujen väliin luultavasti lasihylly purkeille ja purnukoille, joten en tiedä onko noilla pyöreillä suihkuissa kiinni olevilla telineillä mitään virkaa.


Takaseinäkin alkaa näyttää mustalta kun siitä on enimmät raksapölyt pesty pois silloin viime sunnuntaina. En ymmärrä, että miten nuo laatat saa ikinä puhtaaksi! Pesin tuotakin seinää varmaan viisi kertaa ja aina vaan luutu oli mustana. Pestiin kylpyhuone siis sen vuoksi, että sinne vedettiin silikonit ja jos joka paikka olisi ollut likainen, olisi silikoni ottanut liasta väriä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lastenhuoneen inspiraatiota metsästämässä

Muutto uuteen kotiin lähestyy semmoista vauhtia, että pakko alkaa vähän uhraamaan ajatuksia sisustuksellekin. Meiltä lähtee vanhasta kodista varmaan paljon huonekaluja mukaan, mutta jotain joudutaan hankkiakin. Eniten mietityttää tällä hetkellä Veetin huone tai no, huoneet. Ajattelin mahdollisesti sijoittaa sängyn toiseen huoneeseen ja lelut toiseen, kun kerta ylimääräinen huone on toistaiseksi käytössä. Poimin netistä muutamia inspiraatiokuvia, näistä varmaan aukeaa aika hyvin, ett millainen huone olisi mieleinen. Vielä kun joku osaisi sisustaa semmoisen meille!


pinterest.com
Värimaailma saisi olla tuommoinen valkoinen, jossa olisi jotain kivoja puhtaita värejä piristämässä valkoista eli esimerkiksi keltaista, mustaa, harmaata, punaista, kirkkaan sinistä jne.

Pinterest.com

Pinterest.com
 Myös jotain kivoja tyynyjä (ja ensin tietty se päiväpeitto) voisi hommata ja myös tuommoiset julisteet ja kortit kollaasina seinillä on tosi kivoja! En vaan oikein ole hyvä sommittelemaan noita... :) Alla olevassa kuvassa on ihana päiväpeitto, minkähän merkkinen tuo on? Onko Aarrekid tehnyt joskus päiväpeittoja? Näyttää kovasti heidän kuosiltaan. Onneksi Finlaysonin norsuja on tulossa mustavalkoisena, siitä voisi tehdä päiväpeitteen, jos ei valmiiksi löydy mitään kivaa.

Pinterest.com

Pinterest.com

Jotain kivoja naulakkokoukkuja voisi myös hommata niin saisi esille vaikkapa vaatteita tai repun tai muuta vastaavaa. Molempiin pienempiin makkareihin on tulossa ihan tavallisilla ovilla olevat vaatekaapit, joten niihin saisi tämmöiset kiinni.
Lekmeristä bongasin aivan ihanan uuden sisustussarjan lapsille (tai miksei aikuisillekin) eli Färg & Form. Ensin löysin joskus tuon riisipaperivalaisimen ja myöhemmin eräässä bloggissa ihastuin vastaavaan tapettiin ja ihmekös tuo olikin, että ihastuin kun selvisi, että ovat samaa sarjaa :)


lekmer.fi

Me ei aiottu laittaa tapetteja mihinkään makkareihin, mutta tämä houkuttaisi yhdelle seinälle. Tiedä sitten, että kuinka nopeaa tuommoiseen kyllästyisi?
lekmer.fi
 Lekmerissä oli myös kaikenlaisia kivoja säilytyslaatikoita, joita kehtaisi pitää esilläkin. Koska säilytettäväähän lastenhuoneesta normaalisti löytyy... Varsinkin joulun j
lekmer.fi
Tällä hetkellä Veetillä on Ikean Expedit-sarjan pienempi hyllykkö, mutta väri on wenge, joten haluaisin vaihtaa sen valkoiseen ja mahdollisesti tämmöiseen isompaan versioon, koska se alkaa käydä jo ahtaaksi. Tai sitten pitäisi tehdä rankalla kädellä leluinventaariota...
ikea.fi
Tämä alempikin hyllykokonaisuus olisi kiva, mutta laatiokoiden värit ei oikein iske ja pelkät valkoiset voisivat olla ehkä vähän liian laimeat.
ikea.fi
Perus Malm-lipasto meiltä löytyy myös ja se saa löytää paikkansa myös jostain Veetin huoneesta.

ikea.fi
 Seinille olisi kiva hommata esimerkiksi Paapiin suunnittelemia ihania julisteita tai kortteja!

majapuu.fi


majapuu.fi
Semmoisia suunnitelmia mulla on lastenhuoneen suhteen. Saa nähdä miltä lopputulos vaikuttaa :) Pitäisi löytää jostain myös joku pöytä ja tuolit Veetille, niin saisi piirrellä omassa huoneessa. Tällä hetkellä meillä piirretään rahin päällä istuen olkkarin pikkupöydän ääressä...