keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Keittiöjuttuja

Meidän raksa on jo siinä vaiheessa menossa, että kalusteita laitetaan tämä viikko paikoilleen. Mies pitää ylityövapaita pois ja päivisin meillä on raksamies apuna kalusteiden laittamisessa. Illat mennään talkoovoimin ja onneksi on ihania kavereita (tai oikeastaan niiden miehiä :)), jotka jaksaa auttaa meitä auttamisen ilosta. Yhdessä päivässä olikin saatu jo hurjasti aikaan ja keittiö näyttää jo ihan keittiöltä!



Rungot on paikoillaan ja osa ovista. Eihän se tietenkään mennyt ihan nappiin, sillä muutama kaappi oli väärän kätinen ja kylmälaitteet eivät mahtuneet niille varattuihin koloihin, vaikka kodinkoneiden mitat oli myyjälle ilmoitettu etukäteen. Kätisyydet tulee Puustellin asentaja korjaamaan jälkikäteen ja huomenna pitää laittaa reklamaatiota noista kylmälaitteiden komeroista. Toivottavasti korjaustoimitus saadaan mahdolisimman pian meille, että saadaan tehtyä keittiö loppuun aikataulussa!


Saareke hakee vielä paikkaansa, mutta laatikostot on jo kasassa. Ihanan tilava ja sisäänsä paljon tavaraa kätkevä tuo kyllä on!


Myös mikro ja uuni on jo paikoillaan ruuvausta vaille ja rulokaappikin kurkistelee tuolla nurkassa. En malttaisi millään odottaa, että näen keittiön kokonaan valmiina!

EDIT: Keittiönkaapithan on siis valkoiset, päällä on vain siniset suojamuovit :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti